SOCIAL MEDIA

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

LAHJAVINKKI - HAUSKAT JOULUVAATTEET MIEHILLE

*Postaus on toteutettu yhteistyössä JACK & JONES Karisman kanssa.


Joko teillä alkaa olemaan joululahjat kasassa vai puuttuuko vielä pukinkontista lahjoja? Itse olen kerrankin ollut ajoissa liikkeellä ja kaikki lahjat on pikkuhiljaa hankitty. Muutama ilta onkin vierähtänyt lempparihommani, lahjojen paketoinnin, parissa. Jos kumminkin lahjoja vielä uupuu tai lahjasäkissä on tilaa, niin ei hätää. Joulu on reilun viikon päästä, joten lahjojen hankintaan on vielä hyvin aikaa. Minulla on myös huippu lahjavinkki teille, jotka pohditte vielä isän, veljen tai kumppaninne lahjaa.


Joululahjojen ei tarvitse olla tylsiä, vaan monesti ne pilke silmäkulmassa valitut lahjat ovat kaikista hauskimpia. Miksi et ostaisi isälle hauskoja jouluaiheisia sukkia ja boksereita tai Coca-Colan ystävälle hauskaa Coca-Cola -aiheista paitaa? Lahden JACK & JONES Karismasta ainakin löytyy näitä superhauskoja joulutuotteita. Valikoimasta löytyy ainakin toinen toistaan mageempia jouluneuleita, jouluaiheisia t-paitoja, joulusukkia sekä -boksereita.
Itse tykästyin varsinkin noihin Coca-Cola joulupaitoihin, sillä poikaystäväni on kyseisen limpparin suuri ystävä ja tiesin, että hän ilahtuisi niistä. Koska olen myöskin malttamaton, halusin antaa paidat hänelle jo etukäteen, jotta ne pääsisivät jo heti jouluksi käyttöön. Coca-Cola paidan kaveriksi yhdistimme farkkupaidan, joka löytyy myös JACK & JONES:in valikoimasta. Aika kiva asu, esimerkiksi jouluaatoksi. Vai mitä mieltä te olette?

Käykääpä siis nappaamassa pukinkonttiin nämä hauskat joulutuotteet ja ilahduttakaa niillä jotain rakastanne! JACK & JONES Karisma palvelee teitä vielä jouluaattonakin. Löydätte JACK & JONES Karisman myös Instagramista (@jackandjones_karisma) tämän linkin kautta. Ei kun siis ostoksille ja nauttimaan joulun odotuksesta! <3

Lähetä kommentti