SOCIAL MEDIA

maanantai 15. huhtikuuta 2019

KEVÄÄN ILOA JA AHDISTUSTA


Uusi viikko on taas täällä ja sen myötä myös ne uudet kujeet. Miusta tuntuu, että viime päivät ovat hurahtaneet hurjaa vauhtia ohitse. Blogin päivittelylle ei ole jäänyt yhtään aikaa. Kouluhommia riittää vaikka millä mitalla ja sen lisäksi kesätöiden saaminen tuottaa stressiä. Onneksi mukaan mahtuu myös paljon kaikkea kivaa, mikä saa ajatukset pois stressistä. Viikonloppuna juhlittiin ystäväni tupareita ja keskiviikkona juhlitaankin sitten Lappeenrannassa opiskelijatapahtuman parissa. Huomenna onkin koko viikon ainoa koulupäivä. Ihanaa päästä hetkeksi taas muihin maisemiin ja irti stressistä.


Olen aina ollut aika kova stressaaja ja asioista huolehtija. En pidä epävarmoista tilanteista ja sen takia tällä hetkellä vielä epävarma kesä ahdistaa. Syvällä sisimmässäni uskon kumminkin siihen, että asiat järjestyvät, sillä niin ne ovat aina järjestyneet. Toki tiedostan myös, että mikään ei tule ilmaiseksi, vaan kaiken eteen täytyy tehdä töitä. Ja niin minä myös teen. Uskon kumminkin, että kaikella on tarkoituksensa ja eiköhän minullekin se kesätyöpaikka aukea, kunhan se oikea tulee vastaan.


Ihanaa on se, että tällä hetkellä ulkona ei näytä enää näinkään talviselta, kuin näissä kuvissa. Koko pääsiäisviikoksi on luvassa huikeita kevät säitä, joten mikäs sen parempaa. Nyt aionkin huomisen jälkeen ottaa vapaista täysillä kaikki irti ja nauttia keväästä sekä läheisten seurasta. Nauttikaa tekin pääsiäisestä, keväästä sekä lähimmäistenne seurasta. Ihanaa viikkoa teille sinne ruudun toiselle puolelle! <3

Lähetä kommentti